Olen Anna Piitulainen. Olen suorittanut eläintenkouluttajan ammattitutkinnon sekä tällä hetkellä opiskelen eläintenkouluttajan erikoisammattitutkintoa, suuntaumisena ongelmakäyttäytyminen. Aiemmalta koulutukseltani olen eläintenhoitaja (luonnonvara-ala) ja olen käynyt myös koirahierojan opinnot.
Oman yritykseni (Koirasto) olen perustanut vuoden 2020 lopussa ja sitä ennen olen kouluttanut asiakkaita kevytyrittäjänä. Olen toiminut myös jo useamman vuoden alueeni koiraseuroissa arkitottelevaisuuden, tokon ja noseworkin kouluttajana.
Meillä asuu neljä koiraa, kaksi mudia sekä käyttölinjaiset labradorinnoutaja ja cockerspanieli. Olen harrastanut tokoa, rallytokoa, pk-lajeja, pelastuskoiralajeja, noseworkiä, id-jälkeä sekä eläinetsintää. Tällä hetkellä suurin osa ajastani menee hajutyön kouluttamiseen, olen koirieni kanssa mukana Luonnonvarakeskuksen ja Lapin AMK:n nose4wood-hankkeessa, jossa selvitetään, olisiko koirista apua metsän lahottajien tunnistamisessa ja sitä kautta tuhojen vähentämisessä.
Koirien ja muidenkin eläinten kanssa tärkeintä minulle niin arjessa kuin harrastuksissakin on yhteistyö. Tähän haluan myös koulutuksissani aina kannustaa! Yhteistyö rakentuu vuoropuhelun, ennakoitavuuden, reilujen pelisääntöjen ja eläimen tuntemisen kautta. Lisäksi pidän tärkeänä huolehtia koiran sekä henkisestä että fyysisestä kestävyydestä ja hyvinvoinnista.
Minut tavoitat sähköpostiosoitteesta: anna.piitulainen@gmail.com.
Tervetuloa kursseille ja koulutuksiin!