Olen Pinja Mutku. Minulta löytyy kaksi tsekinpaimenkoiraa ja kaksi tiibetinmastiffia. Laumanvartijat hoitavat vartiointitehtäviä ja paimenkoirat kulkevat harrastuksissa mukana. Harrastaminen alkoi agilityn parissa jackrussellinterrierin kanssa.
Harrastuksiin kuuluu mm. rally-toko, toko, koiranäyttelyt, nosework sekä pelto- ja metsäjälki. Tällä hetkellä kilpailen rally-tokossa ja käyn koiranäyttelyissä omien ja muiden koirien kanssa. Olen opiskellut eläintenhoitajaksi (maatalousalan perustutkinto), koirahierojaksi (ammattiin valmistava koulutus) sekä eläintenkouluttajaksi (AT). Tällä hetkellä käyn vanhemman paimenkoiran kanssa hajuerottelukoulutuksessa, ja nuorempaa paimenkoiraa koulutan siinä sivussa itsenäisesti.
Olen pitänyt paikallisessa koiraseurassa koirakoulua/arkitottelevaisuutta, pentukoulutuksia ja rally-tokokurssin. Olen aina halunnut tehdä töitä eläinten kanssa, ja nyt oli se hetki perustaa oma toiminimi; Kyllä se osaa.
Laumanvartijat ovat opettaneet minulle taitoja; rauhallisuutta, kärsivällisyyttä ja huumorintajua. Paimenkoirat ovat opettaneet minua minun omien tunnetilojen merkityksestä koulutustilanteissa.
Minulle on tärkeää se, että eläimen ja ihmisen välillä on toimiva yhteistyö, se rakennetaan mm. pienistä paloista, onnistumisista, luottamuksesta ja positiivisista kokemuksista.
Minut tavoittaa parhaiten sähköpostilla: pinja.mutku@gmail.com IG: kylla.se.osaa