Heips!
Olen
Lampisen Matti, reilu nelikymppinen agilityharrastelija Kaakon Agility
klubista. Koiraharrastuksen parissa on tullut touhuttua vuodesta 2012,
jolloin minulle tuli ensimmäinen koira, Belgianpaimenkoira tervueren
Vili. Vilin kanssa tuli puuhattua kaikkea mahdollista, Canicrossista
Rallytokoon. Olen käynyt Agilityn apuvalmentaja (AVA1) koulutuksen ja
opiskelen Agility valmentajaksi
Minulla on kova halu kehittyä
koiran kouluttajana, sekä agilityohjaajana. Arvioin ja analysoin paljon
omia treeni- ja kisavideoita, jotta oppisin uutta ja pyrkisin välttämään
samoja virheitä. Innostuin kouluttamaan muita, koska siinä oppii ja
kehittyy itse samalla. Lajin hienous piilee siinä että harrastajakirjo
on todella laaja, joka tuo samalla oman haasteensa kouluttamiseenkin.
Laumaani
kuuluu kaksi belgianpaimenkoiraa, malinoissit Meri ja Myy. Meri on
syntynyt keväällä 2017 ja on miun luottopakki agilityssä. Nyt
vanhemmiten ollaan alettu vähän puuhailemaan myös rallytokon ja tokon
pohjia. Myy on syntynyt kesällä 2022 ja hänen kanssa opetellaan Agilityä
ja siinä sivussa myös tokon ja rallytokon pohjia.
Koulutustunnuksia ja meriittejä ollaan saavutettu seuraavasti:
Vili:
- BH suoritettu
- RTK1
- TK1
Meri:
- Agi-A3
- Agi-H3
- FI AVA
- FI AVA-H
- Rotumestaruus Pronssi 2022
- Halli-SM kisat 2022, 2023, 2024
- Belgianpaimenkoirien MM-Kisat 2022, 2023, 2024
- Piirinmestaruus Hopea 2023
- SM-Finaali 2022 ja 2023
- SM Pronssi 2023
- Vuoden Agilitybelgi 2023
Minut tavoittaa sähköpostitse maatahara@hotmail.com
